Joensuun Saapas


Saapas Joensuussa

Pala historiaa

Saapastoimintaa käynnisteltiin jo 1980-luvulla Joensuussa. Ansiokkaan pioneerityön Saappaan toiminnassa teki Pekka Kokkola, ensin Rantakylän seurakunnan sittemmin seurakuntayhtymän työntekijänä.

Pekan jäätyä eläkkeelle toiminta jäi myös joksikin aikaa tauolle.

2017 seurakuntayhtymän erityisnuorisotyönohjaajan virkaan valittiin Matti Nevalainen ja samalla myös Saapastoiminta “käynnistettiin” uudestaan. Uusi Saapasryhmä päivysti Joensuun keskustan kaduilla ensimmäisen kerran 24.11.2017.

Mistä Joensuun Saapas muistetaan? Ainakin bussista, jossa niin moni Joensuun nuori vieraili ja sai kupposen kahvia sekä juttuseuraa – ja varmasti omaan elämäntilanteeseensa apuakin. Saapaskahvilasta, jossa saappaan vapaaehtoiset antaumuksella tekivät tärkeää työtään.

Joensuun Saapas tänään ja huomenna

Mikä on Joensuun Saappaan tulevaisuus? Saapastoiminta tulee jatkossa sisältämään ainakin katupäivystystä perjantai-iltaisin, NettiSaapastoimintaa, Festaripäivystyksiä ja jos Luoja suo joku kaunis päivä Saapaskahvilakin saattaa vielä tulla takaisin.

Mistä haaveilemme?
Moni asia Saappaan osalta on ihan hyvin.

Meillä oli pari suurta haavetta: että meitä saapaslaisia olisi niin paljon, että monimuotoinen Saapastoiminta Joensuussa olisi todella mahdollista ja toinen haave onkin jo toteutunut: minibussi liikkumiseen oli haaveissa, että voisimme käydä päivystysiltoina muuallakin kuin Joensuun keskustassa. Nyt minibussi on olemassa ja sitä näkee liikkeellä Joensuun alueella lähes viikoittain.

Vielä haaveilemme siitä, että Saappaalla olisi omat tilat, joihin nuoret voisivat tulla ja joista käsin toimintaa olisi vielä parempi ylläpitää. Never know – ehkä joskus vielä…

Saappaan minibussi
Tässä se on: Saappaan ja seurakuntayhtymän minibussi.

Vapaaehtoisten Saapaslaisten koulutus toteutetaan vuosittain ja siihen kaivataan aina uusia ihmisiä. Koulutuksesta saa lisää tietoa Koulutus-sivulta.

Saapastoiminnasta voi saada lisää tietoa Lasten ja nuorten keskus ry:n ylläpitämältä sivulta saapas.fi